15.7.2016

Olisitte tehneet jotain


Kyllähän sitä kaikkea. Rachel Carson julkaisi teoksensa Hiljainen kevät jo vuonna 1962 ja oli mukana perustamassa ympäristöliikettä, jonka ansiosta, no, pölyttäjät alkavat kuolla joukoittain vasta nyt.

26.4.2016

Irrallaan?

Trains and views
Nykyaikaisen maailmankansalaisen koti on koko maailma - kun täällä käyvät piirit liian pieniksi, loppuu työt, tulee lama tai sota, muutan tuonne, ja sitten sinne... Uudessa maassa, uudella kielellä en pysty juuri seuraamaan mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ja asiat vaikuttavatkin olevan hyvin. Kunnes opettelen kielen. Se tarjoaa mahdollisuuksia osallistua, kuulua. Ja toisaalta, täällä on vielä rahaa ja töitä.

6.7.2015

Millä silmillä näkee tärkeimmän?

The spiral of hope: seeing with new eyes (kuva kirjasta Active Hope)
Olen ehkä rakastunut. Tai ehkä ennemmin ihan vaan rakastan, tai ehkä tämä onkin jotain muuta - semmoista hiljaista, hitaasti kehittynyttä ja kehittyvää, monimutkaista ja monitahoista.  Sanon monta kertaa ehkä, koska sana "rakkaus" johdannaisineen ja oletuksineen herättää minussa kovasti hämmennystä. Mitä se on, mitä se ei ole, kuka päättää ja määrittelee, media vai maistraattiko? (Saisinko nähdä asiaan liittyvän lainsäädännön liitteineen?)
Puhun ehkä mieluummin kuolemasta...

6.5.2015

Kuppi teetä ja majapaikka tuskalle

 Honoring our pain: kuva kirjasta Active Hope
 "Niin vaikeita asioita, ettei niitä pidä ajatella, ettei mene toimintakyky." Entä kun ajattelin jo? Entä kun hän, joka neuvoi olemaan ajattelematta ja elämään elämää, ajatteli tarpeeksi todetakseen, ettei haluakaan ajatella?

Viime vuosina olen yrittänyt ajatella erityisesti niitä pelottavia asioita, jotka aiheuttavat tuskaa johon luulee voivansa tukehtua. Koska no, vaihtoehdot tuntuivat vielä pelottavammilta. Kun tajuaa, että ei voi nukkua ennen kuin laskee päänsä sängyn reunan ali ja varmistaa, että siellä ei ole krokotiiliä.

10.3.2015

Väsyneiden vaikuttajien varikko?

Fastholman paratiisi, Helsinki, 2012. Kuva Hanna Kaisa Vainio
 Ihminen jaksaa paljon ja pitkään. Sen jälkeen kun luovuus ja into on kadonnut, jaksaa vielä puskea projektia, senkin jälkeen vielä kävellä ja etsiä vettä. Onko bönärisaikulta helpompaa vai vaikeampaa palata maailmanparantajaksi ja aktivistiksi kuin palkkatyöhön? Palkkatyöstä pois jäämisen sanotaan olevan vaikeaa: syyllisyyttä, ammatti-identiteetin ja omanarvontunnon romahtamista, häpeää.

2.3.2015

Siitä mitä on nyt

Kiitollisuus: kuva kirjasta Active Hope, Macy & Johnstone, väritys allekirjoittaneen
 Kiitollisuus - sen muistamista, että elämäni hyviin juttuihin liittyy useimmiten joku muu, ihminen, eläin, aurinko tai kivi. Joku tai jokin minun yksinäisyyteni ulkopuolella. Sen miettiminen kannattaa, koska se muistuttaa virvoittavasta yhteydestä ja luo luottamusta, turvallisuutta ja anteliaisuutta. Tutkimustenkin mukaan hyviä asioita miettivät ihmiset ovat onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut. Tätä on oikeasti selvitetty kontrolloidussa tutkimuksessa, jossa näytettiin, että kiitollisuus ei johtunut onnellisuudesta, vaan toisinpäin.*

26.2.2015

Kuinka kohdata vaikeudet tulematta hulluksi?


Yöpöydältäni löytyy lohdullinen kirja. Kirjoittajat eivät anna neuvoja kampanjan tai oman ajankäytön  tehostamiseksi:  he kirjoittavat kiitollisuudesta, myötätunnosta, yhteyksien vaalimisesta, sisäisen kehittymisemme tärkeydestä. Näitä kaikkia järjissään pysymiseen ja pitkäjänteiseen toimintaan tarvitaan. Macyn aiempiin, melko rönsyileviin teoksiin verrattuna kyseessä on mielestäni kompakti ja selkeä, yleistajuinen kirja. Opetukset pohjaavat muualtakin tuttuun tietoiseen läsnäoloon ja tunteidensa sekä muun olemassa olevan lempeään hyväksymiseen.

15.2.2015

Toivomisen ja toiveikkuuden vapauttava ero


Entä jos toivo olisi niin kuin avioliitto ennen vanhaan, tahdon kysymys? Lähes mummuni ikäinen luontoaktivisti Joanna Macy kirjoittaa aktiivisesta toivosta, sellaisesta, johon ei tarvita optimismia: "Active Hope is a practice. Like tai chi or gardening, it is something we do rather than we have." Sellaiseen ehkä pystyn, sisulla ja no, koska tahdon.

31.8.2014

Shop untill we drop


Ruokakaupassa ahdistaa, eko, bio, lähi vai ihan tavallinen? Vaatekaupassa ahdistaa, kallis vai halpa aasialainen, vaiko kirpputorien ylitarjonnasta? Keskitalven vesisateessa, kesän helteessä. Silti pitäisi jaksaa ajatella tulevaisuutta, tehdä työtä, innovoida ja verkostoitua tai dynamisoitua.

Onhan näitä, lääkkeitä ahdistukseen. Suomessa yli 400 000 ihmistä sai kela-korvausta masennuslääkkeisiin vuonna 2011. Mielenterveysseuran selvityksessä kysyttiin mielenterveyskeskuksilta syitä yhteydenottoihin - löytyi vaikeita ihmissuhteita, työttömyyttä, alkoholismia, väkivaltaa sekä muuten vaan ahdistusta. Entä jos nämä eivät ole ensisijaisia ongelmia, vaan oireita muusta?

3.5.2014

Lapsista ja torakoista


Mihin ihminen turvaa kuoleman lähestyessä? Tänä talvena mietin paljon kuolemaa. Syksyllä kuoli läheiseni läheinen, minua nuorempi, seurasin turhaa ja katkeraa taistelua kovin läheltä. Jouluna sain kuulla eräältä tärkeäksi tulleelta ihmiseltä hänen sairastavan nopeasti etenevää tautia, johon ei ole parannusta. Voin pahoin henkisesti ja fyysisesti, matkalla joulusaunaan oksensin puistoon - yksi ihmeellisimmistä tapaamistani ihmisistä lakkaisi olemasta. Iloitsin niin kovin siitä, että hänellä on lapsi ja jokin osa hänestä jää elämään. Kuolema tuli lähelle, asetti raamit elämääni.

12.4.2014

Elämän kunnioittamista vai kuolemanpelkoa?


Olen joskus jättänyt lihan syömättä, koska se näytti liikaa... eläimeltä. Kuvittelin koivet juoksemaan pihanurmelle. Tänä talvena tapoin verkoista nousseen kalan ja perkasin pari. Mitä tässä välillä on tapahtunut? Olen tajunnut todella selkeästi olevani kuolevainen, kuolevani ennemmin tai myöhemmin, päätyväni kirjaimellisesti matojen ruoaksi. Tai ehkä tajusin sen vasta kaunista, jäntevää, täydellistä kalaa katsellessani.

7.4.2014

Mitä edeltäjämme opettivat?


Onko meillä ollut mitään ilmastonmuutosta vastaavaa kriisiä aiemmin ja miten siitä selvittiin? Vastausta etsiessäni löysin kylmän sodan ja varsinkin sen alkuvuosikymmeninä hyvin realistisena koetun ydintuhon uhkan: syttyessään ydinsodan arveltiin helposti laajentuvan ihmiskunnan elinmahdollisuudet tuhoavaksi maailmanlopuksi. Miten ihmiset kokivat tämän uhkan ja millaisia keinoja he kehittivät siitä selvitäkseen, voisimmeko oppia niistä jotain?

3.4.2014

Keskusneiti, puhelu jollekin toiselle planeetalle

File:Suicidemessageggb01252006.JPG

Ruoan tuotanto hankaloituu enemmän kuin oli arvioitu, seuraa köyhyyttä ja kurjuutta, epävakaisuutta - Hesarin pääkirjoituksessa kerrotaan, että uusin kansainvälinen IPCC:n ilmastotiederaportti on julkaistu, ja sen todetaan olevan synkeä.

Kansalaiset, älkää silti miettikö tätä liikaa, tehkää töitä, tehkää lapsia, tehkää suunnitelmia, maksakaa veroja, ostakaa viikonlopuksi jotain kivaa ja ennen kaikkea pysykää rauhallisina.

Photo (c) David Corby 2006, used under Creative Commons License



20.3.2014

Miksi en tee (oikeastaan) mitään?


Opin lukemaan 80-luvun alussa ja pian kirjastosta löytyi tavu-kirjoja, tarinoita lapsista natsiajan Puolassa. Melko pian kysymys ”miksi ihmiset eivät tehneet mitään” muuttui kysymykseksi ”tekisinkö itse jotain”. Perkasin äitini kanssa kasvimaata ja lauleskelin free Mandelaa, aurinko paistoi. Sitten kului parikymmentä vuotta ja yhtäkkiä kuulin, että ilmastonmuutos on osittain jo peruuttamattoman pitkällä. Miksi en ollut kuullut tätä aikaisemmin?

Ympäristöpsykologian professori Robert Gifford on artikkelissaan The Dragons of Inaction - Psychological Barriers That Limit Climate Change Mitigation and Adaptation (ilmastonmuutoksen teemanumero, American Psychologist, 2011 66(4)) listannut psykologisia syitä sille, miksi en (taaskaan) tee mitään. Giffordin kuten muidenkin ilmastonmuutoksesta kirjoittavien psykologien ajatus on, että ymmärtämällä miksi me ihmiset olemme sellaisia kuin olemme, voimme vaikuttaa viisaammin. Samaa toivon itsekin.

16.3.2014

Miltä ilmasto tuntuu?


Mitä maailmassamme ja maailmallemme nyt tapahtuu? Olen kiinnostunut ihmisen mielestä. Siitä, miksi oma mieleni toimii niin kuin toimii, miksi läheiseni mieli toimii aivan eri tavoin. Osa mieleni liikkeistä johtaa suoraviivaisesti tiettyyn toimintaan, osa ei. Kollegani käyttäytyvät tietyissä tilanteissa tietyin tavoin… Miten he kokevat itsensä ja maailman?

Viimeisten vuosikymmenien aikana käsityksemme ihmiskunnan asemasta maapallolla on muuttunut huimalla tavalla: ensin ydintuhon uhka, sitten otsonikato ja nyt mahdollisesti hyvinkin nopeasti etenevä ilmastonmuutos - jos huonosti käy, onnistumme tuhoamaan itsemme, lopettamaan elämämme tällä planeetalla. Tämän tosiasian psykologiset vaikutukset ihmisten mieliin ja yhteiskuntiin tunnutaan sivuutettavan. Onko niin kummallista, että poliittisilla ratkaisuilla ei ole suuntaa, että keski-ikäiset voivat huonosti oravanpyörissään, että nuoret eivät tahdo löytää suuntaa elämälle ja uskoa tulevaisuuteen?