20.3.2014

Miksi en tee (oikeastaan) mitään?


Opin lukemaan 80-luvun alussa ja pian kirjastosta löytyi tavu-kirjoja, tarinoita lapsista natsiajan Puolassa. Melko pian kysymys ”miksi ihmiset eivät tehneet mitään” muuttui kysymykseksi ”tekisinkö itse jotain”. Perkasin äitini kanssa kasvimaata ja lauleskelin free Mandelaa, aurinko paistoi. Sitten kului parikymmentä vuotta ja yhtäkkiä kuulin, että ilmastonmuutos on osittain jo peruuttamattoman pitkällä. Miksi en ollut kuullut tätä aikaisemmin?

Ympäristöpsykologian professori Robert Gifford on artikkelissaan The Dragons of Inaction - Psychological Barriers That Limit Climate Change Mitigation and Adaptation (ilmastonmuutoksen teemanumero, American Psychologist, 2011 66(4)) listannut psykologisia syitä sille, miksi en (taaskaan) tee mitään. Giffordin kuten muidenkin ilmastonmuutoksesta kirjoittavien psykologien ajatus on, että ymmärtämällä miksi me ihmiset olemme sellaisia kuin olemme, voimme vaikuttaa viisaammin. Samaa toivon itsekin.

16.3.2014

Miltä ilmasto tuntuu?


Mitä maailmassamme ja maailmallemme nyt tapahtuu? Olen kiinnostunut ihmisen mielestä. Siitä, miksi oma mieleni toimii niin kuin toimii, miksi läheiseni mieli toimii aivan eri tavoin. Osa mieleni liikkeistä johtaa suoraviivaisesti tiettyyn toimintaan, osa ei. Kollegani käyttäytyvät tietyissä tilanteissa tietyin tavoin… Miten he kokevat itsensä ja maailman?

Viimeisten vuosikymmenien aikana käsityksemme ihmiskunnan asemasta maapallolla on muuttunut huimalla tavalla: ensin ydintuhon uhka, sitten otsonikato ja nyt mahdollisesti hyvinkin nopeasti etenevä ilmastonmuutos - jos huonosti käy, onnistumme tuhoamaan itsemme, lopettamaan elämämme tällä planeetalla. Tämän tosiasian psykologiset vaikutukset ihmisten mieliin ja yhteiskuntiin tunnutaan sivuutettavan. Onko niin kummallista, että poliittisilla ratkaisuilla ei ole suuntaa, että keski-ikäiset voivat huonosti oravanpyörissään, että nuoret eivät tahdo löytää suuntaa elämälle ja uskoa tulevaisuuteen?