6.5.2015

Kuppi teetä ja majapaikka tuskalle

 Honoring our pain: kuva kirjasta Active Hope
 "Niin vaikeita asioita, ettei niitä pidä ajatella, ettei mene toimintakyky." Entä kun ajattelin jo? Entä kun hän, joka neuvoi olemaan ajattelematta ja elämään elämää, ajatteli tarpeeksi todetakseen, ettei haluakaan ajatella?

Viime vuosina olen yrittänyt ajatella erityisesti niitä pelottavia asioita, jotka aiheuttavat tuskaa johon luulee voivansa tukehtua. Koska no, vaihtoehdot tuntuivat vielä pelottavammilta. Kun tajuaa, että ei voi nukkua ennen kuin laskee päänsä sängyn reunan ali ja varmistaa, että siellä ei ole krokotiiliä.


Luulin tietysti "osaavani tämän jo", mutta sitten keväällä löysin mielestäni umpeen levytetyn oven, johon olin oikeastaan jo ehtinyt tottua. Oven takana oli piilotettuna rakkaus paikkaan, jota en uskaltanut enää rakastaa. Tuo laskevan auringon huvila lopulta purettiin mellakkapoliisin turvin ja normaaleja purkuproseduureja noudattamatta. Ja sehän oli vain yksi syrjäinen talo, niin kuin moni on muistuttanut. Katselin kuvia netistä ja kuuntelin flunssakuumeessa puskutraktorien ääniä parvekkeeltani, sanoin itkeneeni hyvästit paikalle jo vuosi sitten, koska eihän siitä voinut toivoa mitään hyvää. Kirjoitin aihetta sivuten yhden artikkelin ja no, life is tough, gotto go on, ei yhteen autiotaloon voi laittaa liikaa kiinni.

Vasta nähtyäni muiden vihan, tuskan ja surun aloin ihmetellä omaa välinpitämättömyyttäni. Kauniisti vanhentunut talovanhus, rehevä villi puutarha, elävien ihmisten tarina, turha kuolema. Minunkin kesämökkini, avohoitolaitokseni, kasvimaani ja kuntosalini kolmen vaikean vuoden ajan. Paikka, jossa tehtiin yhdessä töitä ja jaettiin eväsleipiä iltahämärissä.

Olin siis kuitenkin yrittänyt olla tuntematta liikaa. Macy ja Johnstone puhuvat aktiivisen toivon tärkeänä osana  planeettamme puolesta kokemamme tuskan kunnioittamisesta: sen tunnistamisesta, tunnustamisesta ja siihen tutustumisesta, tilan antamisesta. Samasta puhuu myös suuri osa henkisen ja psykologisen tieteen opettajista, esimerkiksi itsemurhaa yrittäneille ja siinä onnistuneiden läheisille tarjotaan henkistä apua tunteiden läpikäymiseen ja niiden hyväksymiseen.

"Freud oivalsi, että neuroosilla tai ylipäänsä ihmisen henkisellä ahdingolla on mielekäs sanoma, joka ansaitsee tulla kuulluksi." (Filosofi ja psykoanalyytikko Martti Siirala kirjassa On puhuttava siitä mistä vaikenemme, 1999, s. 62.)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti