26.4.2016

Irrallaan?

Trains and views
Nykyaikaisen maailmankansalaisen koti on koko maailma - kun täällä käyvät piirit liian pieniksi, loppuu työt, tulee lama tai sota, muutan tuonne, ja sitten sinne... Uudessa maassa, uudella kielellä en pysty juuri seuraamaan mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ja asiat vaikuttavatkin olevan hyvin. Kunnes opettelen kielen. Se tarjoaa mahdollisuuksia osallistua, kuulua. Ja toisaalta, täällä on vielä rahaa ja töitä.


Välillä kadehdin ihmisiä, jotka eivät halua, voi tai osaa muuttaa - sellaisia, jotka elävät ja kuolevat sen oman maaplänttinsä mukana. Joilla on sellaiset juuret, että kun kiskotaan irti, näivettyy ja kuolee pois. Ja jos saa elää paikallaan, tietää ja tuntee maan rytmin. Syksystä lähtien mielessäni on ollut tämä kirjoitus Dark Mountain -nimisen kirjallisuusprojektin blogissa. Tekstissä puhutaan yksittäisten paikkojen suojelemisesta niiden kauneuden vuoksi, ei niinkään biodiversiteetin tai tulevien sukupolvien:
Why did we do this? What kept us going? We simply thought the forest was beautiful. Our souls were stunned by the beauty, so we became devoted to protecting Mother Earth in any way possible. Of course, when we explained this to ‘the public’, we used the jargon provided to us by the ‘green culture’: biodiversity, the web of life, watersheds, threatened and endangered species, habitat protection, ecosystem restoration, and saving places to be enjoyed by future generations.

Ihailen tällaista, samoin kuin ihailen ihmisiä, jotka perustavat vaikkapa orpokodin pieneen kaupunkiin ja parantavat maailmaa ihminen kerrallaan. Usein haluaisin olla tällainen ihminen.

Graduni yhdessä haastattelussa haastateltava vei tarjoamaani ilmastonmuutosviitekehystä koko ajan yksityiskohtaisemmalle tasolle, paikallisen tason haasteisiin luonnon kestävässä käyttämisessä. Hänen näkemyksensä mukaan ilmastonmuutosta ei voi ratkaista, ainakaan pääasiassa, maailmanlaajuisesti. Ongelma on selvästi planeetan laajuinen, mutta ratkaisut vaikuttavat usein olevan paikallistasoisia. Naomi Klein kirjoitti myös  paikallisista mummoista ja muista maitansa puolustavista tyypeistä kirjassaan This changes everything: "love will save this place"  - rakkaus pelastaa tämän paikan, rakkaus siihen omaan mäkeen, jokeen tai rantaan, ja eikö sen kautta koko maahan?

Dark Mountain blogikirjoittaja jatkaa siitä, miten on havaittavissa siirtymä paikallisista ympäristökysymyksistä globaaleihin (ilmasto)järjestelmäongelmiin:
I’m more interested in the sociological impacts of the climate change movement on the environmental community; the shift in values that happened when the focus went from local ecosystems to planetary issues, establishing the new globalised environment.

Kirjoittajan mukaan luonnosta alettiin välittää, koska lopulta suuremmassakin mittakaavassa ymmärrettiin ihmisten riippuvuus siitä:
As we are all linked in the web of life, and humans are most important, it’s possible to see how everything in the natural environment is somehow important for human survival, so now to care about the environment has become… humanitarian.

Kuulostaa tutulta! Ehkä ei ole niin ihmeellistä, että tulin tietoiseksi ilmastonmuutoksesta, ja kaikesta mitä siihen liittyy, niin myöhään, pari vuotta sitten, silloin kun se alkoi vahvasti näyttäytyä yhteiskunnallisena kysymyksenä. Siihen asti ohitin fjällräveneihin ja muihin huppareihin pukeutuneiden luontotyyppien puheet ihan täysin. Kirjoittaja päättelee:
Climate change is something that appeals to shallow consumers, so even they can get involved in environmental issues. (....) Gone are the days of blaming god for floods, fires, and storms. Atheists have found a new religion in climate change. It’s a weak form of megalomania. They indulge in a common pseudo-scientific superstition by thinking their SUVs are responsible for freakish weather patterns all over the world.

Lopulta tässä blogitekstissä jää häiritsemään lopputiivistys, samankaltainen ajatuskuvio, jolla itsekin itseäni usein syyllistän: että "yleishumanismi" (luonnosta välittäminen ihmisen hyvinvoinnin välineenä) on moraalisesti alempiarvoista kuin luonnosta välittäminen jotenkin "puhtaasti" sen itsensä vuoksi. Minun rakkauteni on ihmisten silmät, ja elämä niiden takana. Juoppo äijä ratikassa kertomassa tarinaansa, tai anomassa saako kätellä. Välitän luonnosta juuri siksi, että se on niin mahtavan monimuotoinen, elävä, ja että minä voin olla osa sitä.

Picture by Lucas Pereira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti