15.7.2016

Olisitte tehneet jotain


Kyllähän sitä kaikkea. Rachel Carson julkaisi teoksensa Hiljainen kevät jo vuonna 1962 ja oli mukana perustamassa ympäristöliikettä, jonka ansiosta, no, pölyttäjät alkavat kuolla joukoittain vasta nyt.


Olen kokenut syvää raivoa. Tulevaisuus on näyttänyt välillä niin pimeältä, että en ole ollut varma haluanko tietää siitä enää mitään. Uudet sukupolvet ovat edeltäjiensä uhreja, aiempien ihmiskerrosten tekojen armoilla, heidän ajatustensa ja tunteidensa kantajia, minäkin. Olen etsinyt mielessäni eri tahoja joita syyttää ja vihata: Päättäjiä, talousvaikuttajia... Keskiluokkaista unelmaa havitelleita vanhempiani ja heidän sukupolveaan. Raivonnut itsekseni universumin epäreiluutta: Miksi juuri minä joudun elämään juuri nyt, kun koko maapallon tulevaisuus näyttää niin synkältä? Olisin halunnut elää ja tehdä työtä niin kuin niin monet muut ennen meitä. Ehkä kuolla rauhassa tai sitten ei, ehkä tautiin, ehkä synnytykseen. Kuolla silti toivoen, että lapsilla ympärilläni on parempi huominen täällä jossain, ehkä meren tuolla puolen.

Mitä ehdin vielä nähdä? Ajattelen usein sitä, millainen minusta tulee, mitä tulee läheisistäni, kun resurssit vähenevät ja ihmisten toivo tulevaisuudesta heikkenee. Miettinyt mitä tulevat ihmiset toivoisivat minun tehneen.



Kuva: Mike Bitzenhofer: The Downward Spiral into the Deep Dark Depths of Depression and Despair, Creative Commons -lisenssi CC BY-NC-ND 2.0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti